perjantai 10. toukokuuta 2013

KOSMETIIKKAHUIJAUS

Moni varmaan tietääkin mitä kosmetiikassa tarkoitetaan sanalla "INCI".  Wikipedia selvittää sanan tarkoituksen näin:
 
International Nomenclature of Cosmetic Ingredients (INCI, suom. Kansainvälinen luokitus kosmeettisille valmistusaineille) on Euroopan Unionin kehittimä järjestelmä kosmetiikan ainesosaluettelon selkeyttämiseksi ja yhteyttämiseksi Euroopan alueella. Inci nimillä oleva tuoteseloste on pakollinen Euroopan Unionin alueella. Tuoteselosteessa tuotteen ainesosat ilmoitetaan pitoisuusjärjestyksessä. Aineet, joiden pitoisuus on alle 1%, voidaan ilmoittaa sekalaisessa järjestyksessä.

Ja miksikö minä kiinnostuin tästä?

Kaikki alkoi tästä pullosta.
 Kehaisin tätä tuotetta että tästä tuli minun "luottotuotteeni", jotain josta en luovu.  Pitkät ja suomalaisille ominaiset ns. hieneät hiukseni eivät tämän ansiosta takkuuntuneet ja hiusten pesu muuttui kärsimyksestä miellyttäväksi toimenpiteeksi.

Tutun kosmetiikkablogin kautta sain selville että Glissin pullossa on aivan samat aineet - siis aivan samaa ainetta - hintaero vain on huikea




Maksoin omasta tuotteestani karmeat 18,90 euroa kun taas tuo Glissin pullo on alle 7 euroa!

Arvatkaapas harmittiko.  Mua oli viilattu linssiin.  

Alkoi sitten kiinnostaa enemmänkin näiden tuotteiden erot ja/tai yhtäläisyydet ja seuraava löytö oli näiden todella kalliiden seerumeiden joukossa
Lancomen huippukallis tuote
ja
L'orealin aikalaillakin halvemman tuotteen aineosat ovat samat, neljää aineosaa lukuunottamatta, joilla aineosilla ei ole toimivuuden kannalta mitään tehoa.  

Seuraavaksi hain omia tuotteitani esiin ja aloin tutkia niiden INCI -luetteloa
Bio2You Tyrninaamio on sitä mitä lupaakin, jo kolmas aineosa on manteliöljyä ja lähellä tulevat soija-, ja malvaöljyt.  

Sokeasti olen luottanut Vichyn tuotteisiin, ovathan ne apteekkikosmetiikkaa. Niinpä olikin yllätys
että Vichyn tehoseerumin 4. aineosa on yleinen allergeeni!

Tämän pidemmälle en ole tutkimuksissani päässyt koska INCI -lista on näin pitkä!


Jokaisen tuotteen kohdalla pitää siis yksitellen hakea mitä pahusta se latinankielinen sana tarkoittaa.

Esikoinen pitää (jälleen kerran) innostustani käsittämättömänä.  Minä taas haluan tietää lisää.  Yhtään ainoaa kalliimpaa purkkia tai purnukkaa en osta jos en ole katsonut mitä se enimmäkseen sisältää.

Äitini pärjäsi koko elämänsä hyvin Bellavitalla.  Maailma on muuttunut ja meille tuputetaan aina vain parempia ja parempia tuotteita, ja mitä vanhemmaksi tulee sitä kalliimpia ne tuotteet ovat.



Luulenpa että kun aikani olen leikkinyt Mrs Holmesia, minäkin siirryn tuolle Bellavita -linjalle :)    

-Bemu- 

6 kommenttia:

  1. ;o) näin siinä tuppaa käymään, kun pientä pränttiä erehtyy lukaisemaan.
    Jep, ja tuo tuotemerkki juttu saa vielä hintaa lisää kosmetiikalle tahi muille tarpeellisille tuotteille mitä ilman emme voi elää.
    XD vertaahan bellavita ja tokalon.
    Paljon arvoitusten ratkaisuja Mrs Holmesille!

    VastaaPoista
  2. Ilman muuta haen esiin Bellavitan. Olen nimittäin kuullut lauseen, jossa sen käyttäjä ihmetteli jotta miksi hänen ihonsa on paremmassa kunnossa kun hän käyttää Bellavitaa, saati kalliin merkin tuotetta käyttäessään.
    Näin meitä tosiaan huijataan kauniilla purkeilla ja mielikuvilla...
    -Bemu-

    VastaaPoista
  3. Oliko tuo siis allerginen reaktio noista hienoista tuotteista? Onneksi en ole haksahtanut noihin, vaan nyt olen alkanut käyttämään Apobasea ja Natusania tottakai, jotka sopivat minulle hyvin, koska olen niin monille allerginen.Mutta huomenna paistaa aurinko ja minä sain kävelysauvat ja arvaappas minkä väriset!!!Mukavaa illan jatkoa sinne naapuriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, en ole VIELÄ saanut allergista reaktiota muuta kuin maksamastani ylihinnasta ;))
      Katsoin juuri Bellavitan incin ja se on täynnä hoitavia aineita... Mielenkiintoista.
      Wau, näenkö sinut siis täällä kävelyllä jonain päivänä? :)
      Oikein mukavaa iltaa sinnekin, pidähän huoli itsestäsi.
      -Bemu-

      Poista
  4. Huhuuu, hahhaaa, minä hiiviskelen parvekkeellesi jonain iltana, huhuuuu!Lennän sauvoillani ja kurkistelen ikkunoistasi, hahhaaa...hohoooo....

    VastaaPoista
  5. Mulla on sitten parvekkella vahdissa tuo musta kissa, joten älähän pelläästy koska alas on pitkä matka <3
    -Bemu-

    VastaaPoista