perjantai 3. toukokuuta 2013

Spectra

Ehdin kutoa Tosh Merino Light -langasta Orchid Thief -huivin loppuun asti kun huomasin että siitä tulee liian pieni minulle.  Eli purkoosi iski.  Raastava hetki ja mikään käsityö ei huvita silloin.  Tulee tunne että enhän mä osaa mitään.

Sattumalta näin netissä kulkiessani kuvan huivista johon oli käytetty juuri tuota lankaa ja samassa värissä: Spectra.  Olin löytänyt huivini  <3

Luin ohjetta ja katsoin että intarsiatyylistä neuletta, wrap and turn ja mitä vielä.  Äääh, enhän mä osaa.  Netin kautta hain ohjeita ja vinkkejä ja siitä se ajatus sitten lähti ;)

Ja ajatuksen myötä lähti huivin tekokin.  Loppujen lopuksi todella helppo tehtävä, sellainen telkkarinkatselukäsityö :)

Ja mikä parasta, toisena lankana on Noroa
ja mä pääsin mielitehtävääni; pilkkomaan ja niputtamaan lankakeriä
:D

Vinkeistä luin että nurjalla puolella voi joko kuljettaa kiilojen langan mukana tai sitten katkaista sen joka kiilan kohdalla.  No en kyllä alkanut pätkimään ja päättelemään
   kun tuo joka tapauksessa näyttää huivin nurjalta puolelta.  Ja noiden pilkkomiskohtien vuoksi joudun joka tapauksessa jonkin verran päättelyä tekemään.


Esikoinen tulee illalla ja huomenna menemme miniän synttäreille.  Ei mitkään täyskymmenet, mä vaan keksin jotta mä haluan kakkua ja ilmoitin jotta anoppi on tulossa käymään :D

Mä olen armottoman huono lahjojen ostaja, enkä nytkään keksinyt muuta kuin Guessin pienen punaisen
ja sinne sisälle muutaman tuiki tarpeellisen jutskan.  Mutta sehän on niin jotta ajatus on tärkein...
  Lämmintä viikonloppua!
-Bemu-     

6 kommenttia:

  1. Tuohan on kerrassaan ihanan näköinen huivi.
    Mainio lahjaidea ja juhlia voi milloin vain siltä tuntuu ei aina tartte odotella niitä pyöreitävuosia.

    VastaaPoista
  2. Meillä oli itse asiassa tosi kivaa; ex tempore jutut on aina siitä mukavia kun ei tarvitse stressata etukäteen. Tosin miniä oli leiponut aivan ihanan porosavupiirakan, eikä siitä paljoakaan jäänyt jäljelle.
    Lahjakin oli mieluinen ja kuulemma tarpeellinen. Ihan kiva päivä :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä sinä olet oikea huivi maakari!
    Kaunis huivi.
    Miniän lahja on mitä mainioin ja tarpeellinen.
    Viihtyisää päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä olen vasta aloittelija näissä huivijutuissa. Katsotaan sitten kun mä olen saanut aikaan sellaisen ison pitsisen tekeleen ;D
      Viikonloppu oli tosi mukava. Plussana vielä se että mun oloni on ollut välillä tosi hyvä!
      -Bemu-

      Poista
  4. Aika ihanan näköinen huivi tulossa! Lauantai oli lämmin, kiitos vain =) Eilen sitten olikin taas vähän toisenlaista säätä; hrrr.

    VastaaPoista
  5. Täällä tänään +15; alkaa olemaan upeat kelit :)
    -Bemu-

    VastaaPoista